Suomen TeleCenter samaan konserniin MediaPex Oy:n kanssa
22.06.2011
Kesäkuussa 2011 tehdyssä yrityskaupassa Suomen Telecenter Oy ja Mediapex Oy liitetään samaan konserniin. Telecenter on Mediapex:n lisäksi erittäin vahva tekijä tällä alalla.
Omistusjärjestely antaa yhtiöille lisää resursseja kehittämiseen ja vahvistaa niiden asemaa erittäin laadukkaana ja luotettavana yhteistyökumppanina.Molemmat konsernin yhtiöt jatkavat toimintaansa itsenäisinä omilla nimillään. Kasvuhakuisuuden lisäksi yhteistä niille on tavoite aktiivisesti kehittää koko telemarkkinoinnin toimialaa ja sen toimintatapoja. Yhtiöt haluavat yhdessä nostaa myyntityön arvostusta ja panostavat henkilöstönsä koulutukseen, motivointiin ja viihtyvyyteen.
Lehdistötiedote asiasta.
Myös tämän avulla voimme yrityksenä kehittyä entistä laadukkaammaksi ja paremmaksi yhteistyökumppaniksi ja tarjota paremman työpaikan henkilökunnallemme.
Arkisto
- 12.04.2012 - Päräyttävät kesäkilpailut 2012 julkistettu
- 13.03.2012 - MediaPex Oy on mukana Vastuullinen kesäduuni 2012 -kampanjassa
- 13.03.2012 - Uusi koulutusohjelma MediaPex Oy:n myyntineuvottelijoille!
- 21.09.2011 - Kesäkilpailun voittaja on löytynyt ja 10 000 euroa jaettu!
- 06.09.2011 - 10 000 euron kesäkisan pääpalkinnon arvonta lähestyy!
- 06.09.2011 - Elokuun kesäkisan palkintojen jako suoritettu-Onnea voittajille!
- 04.08.2011 - Heinäkuun kesäkisan parhaat palkittu
- 05.07.2011 - Kesäkisan Kesäkuun palkinnot jaettu
- 22.06.2011 - Suomen TeleCenter samaan konserniin MediaPex Oy:n kanssa
- 17.06.2011 - Suomen ennätyspäivänä huikea tulos!
Haen työtä.
Haen työpaikkaa MediaPexistä.
Haluan, että otatte yhteyttä ja varaatte ajan työhaastatteluun.
